Autoilusta Yhdysvalloissa 2011
Vertailen vuokra-autoja netissä ja varaan auton Suomesta ennen lähtöä. Ongelma on selvittää, mitä eri vastuunpoistolyhennykset vuokraajien sivuilla tarkoittavat. Vuokraajat harrastavat kummallisia kirjainlyhenteitä. Jos on matkavakuutus, se korvaa (yleensä) omat hoidot, silloin riittää turvaksi, että auton ja vastapuolen saamista kolhuista ei tarvitse maksaa, oli syyllinen kuka tahansa. Tämä kannattaa selvittää tarkasti.
Kannattaa ottaa auto lentokentältä ja palauttaa se kentälle. Economy-luokan auton päivähinnalla ei aja taksilla edes kentältä hotelliin. Lennolla pitää huolehtia, että saapuu perille ajokunnossa.
Valinnan loppusuoralla ovat Alamo ja Europcar, lopulta uskon jälkimmäiseen, koska se on lentoyhtiömme AirBerlinin kumppani.
Minulle riittää, että vakuutukset ovat kunnossa ja autossa on automaattivaihteisto sekä ilmastointi. Ne ovat itseasiassa tarjolla kaikissa autoissa.
Navigaattoria vuokraajat tarjoavat lisähintaan. Kahdelta viikolta hinta on sama kuin joku hapa navis ostetuna. En vuokraa, vaan ostan navigaattorin. Sillä on varmasti käyttöä myöhemmin Suomessa.
Vielä selvitän promillerajat: kaikissa osavaltioissa promilleraja on hieman Suomea korkeampi, 0,8 Floridassa alle 24-vuotiailla raja on nolla, voisi olla meilläkin. Aika paljon tuo 0,8. Illalla ajaessa on hyvä pitää mielessä, että muun liikenteen joukossa voi olla useita 0,8 kännissä huristelevia kuskeja.
Hyvä tietolähde autoiluun on AAA, American Automobile Association, vastaavat e-mail-kysymyksiin nopeasti ja asiallisesti. Heiltä kuulen, että pienellä puuhaamisella voisin saada Riitan Invalapun toimimaan Floridassa.
Inva-asiat ovat hyvin hoidettu kaikkialla, missä kuljemme. Jopa saapuessamme ja jonottaessamme immigrationiin, eräs virkailija huomaa Riitan kyynärsauvan ja ohjaa meidät jonon ohi tyhjälle luukulle, ettei tarvitse seistä jonossa.
Lentokentältä pääsemme ilmaisella Shuttle-bussilla vuokraamorakennukseen, jossa kaikki vuokraamot autoineen ovat saman katon alla. Emme vaan löydä etukäteen maksamaani Europcaria. Shit!
Hetkeksi jo hermostun. Menen tyhjälle tiskille kysymään, missä on Europcar. Minulle neuvotaan, että täällä se on National, jonka löydänkin heti. Jonoja ei ole, varaukseni löytyy ja varmistan vielä, että Riittakin saa ajaa, jos on tarve. Virkailija tarjoaa kirjaimellisesti tiskin alta navigaattoria, mutta sanon, että aikomukseni on ostaa laite. Saan ilmaiseksi tiekartan.
Ajamme hissillä järkälemäisen parkkitalon alakertaan ja hetkessä eteemme ajetaan pieni punainen KIA. Vielä portilla yksi tsekki ja sitten olemme omillamme. Eksymme heti ekasta rampista.
Miamin kentältä on autoilevia turisteja varten merkitty erikoistunnuksin turvallinen reitti Miami Beachiin. Mutta jos missaa ekan kyltin, missaa kaikki muutkin.
Ajaudumme kohtalaisen syrjäisille kaduille, kunnes saan street/avenue-numeroinnin -logiikasta kiinni ja pikkuhiljaa etenemme kohti turistikatuja. Miami Beachillä Clay hotelli löytyy helposti. Tulee seuraava ylläri, Valet Parking.
Hotellin edessä on autolle tilaa, mutta siinä on pieni puhujanpöntön näköinen pysti, jossa luki Valet Parking. Jätän auton hotellin eteen, menemme respaan ja kirjaudumme hotelliin. Kysyn, mihin auton voi jättää.
Minulle kerrotaan, että Valet Parking -pojat hoitavat auton turvallisen pysäköinnin 20 dollarin vuorokausihintaan. Maksan kaksi vuorokautta ja saan pienen lapun, jota näyttämällä poika vie automme johonkin turvalliseen parkkiin ja tuo sen aamulla meille, kun haluamme lähteä liikkeelle. Hieno homma, paitsi:
Lähtöpäivänä Valet-poika kolaroi taksin kanssa hotellin edessä tuodessaan meidän edellä olevan porukan autoa. Onneksi ei ollut meidän pirssi. Tulee poikaa surku, punottavista poskista arvelen, että hänellä ei taida olla vakuutukset kunnossa. Kun saan meidän auton, annan pojalle lohturahaa ja toivotan tsemppiä: "Bad day, take care". Eroamme ystävinä.
Ajaminen on helppoa, kunhan pysyy muun porukan vauhdissa ja välttää kolareita.
Alussa on muutama täpärä kaistanvaihtotilanne. Säädän peilit molemmin puolin vähän leveämmälle ja varmistan jokaisen kaistanvaihdon vielä vilkaisulla. Täpärät tilanteet loppuvat ja huutojarru Riittakin hiljenee. Navigoinnissa auttaa erehtymätön, rautahermoinen Jill.
Ostan Garmin Nuvin. Kaupassa Riitta vähän paheksuu tuhlunkia. Myöhemmin tien päällä navigaattori, jonka naisääni Jill, pitää hermostumatta huolen että olemme aina kartalla, saa Riitankin hyväksynnän. Jill ei huomauta ylinopeudesta eikä motkota harhaan ajamisesta.
Ylinopeuksia valvotaan. Kolareita emme näe kuin yhden rutun selvityksen 4-kaistaisen moottoritien vastakkaisella suunnalla. Sakotuksia tai ainakin poliisin pysäyttämiä autoja näemme usein. Poliisin tai seriffien kissa-hiiri -leikki maantiellä on jatkuvaa. Aina sinituikkupysäyttäjällä ei ole edes virka-autoa. Pienten kylien läpi ajaessa huomaan seriffin tien poskessa liikennettä tarkkailemassa. Pieni KIAmme ei herätä huomiota.
Moottoriteillä on kaistoja seitsemästä alaspäin, mitä enemmän kaistoja sen kiivaampaa on liikenne. Paras tapa on ajaa niin, että joutuu ohittelemaan vähän ja joutuu ohitetuksi vähän. Ystävällinen Pickup-truck opettaa minulle sopivan nopeuden.
Ajan pitkään yhden pickupin perässä, sen kuljettaja ajaa koko ajan 7 mailia tunnissa yli, oli rajoitus mikä tahansa. Alan noudattaa samaa ajotapaa enkä joudu viranomaisen puhutteluun kertaakaan, vaikka useammankin kerran ajan nopeustarkkailuun. Pitää käyttäytyä hyvin, sitä arvostetaan. Jos viisi kaistallista autoja ajaa ylinopeutta toinen toistaan seuraten, ei sitä kukaan voi pysäyttää. Sooloilija napataan nopeasti.
Tietöiden kohdalla oli hieno liikennemerkki, tai -teksti, jota voisi soveltaa Suomeenkin: "If men at work. Speed fine doubled."
Vaihda kaistaa maltillisesti, vilkkua ei yleensä tarvitse näyttää, mutta vilkuttamisesta ei ole haittaa, vilkulla saa tilaa. Valoja voi käyttää päivällä, vaikka harva käyttää.
Rekat ajavat aika tiukasti rajoitusten mukaan. Yleensä rekat eivät saa tulla vasemmalle kaistalle. Rekat kannattaa ohittaa, niiden välissä on turha pyöriä. Takaa lähestyvä malttaa odottaa tai jos kaistoja riittää, tuikkaa oikealta ohi. Suomalaista valojen tuikutusta en täällä kokenut.
Kerran jään valoihin odottamaan vasemmalle kääntymistä kaistalla, joka menee suoraan. Takana joku polttaa päreensä ja makaa torven päällä, kunnes valot vaihtuvat ja minä moukka pääsen edestä pois. Ei siinäkään sen kummempaa. Turha hötkyillä.
Pitkillä monotoonisilla pätkillä ja pimeällä Riitta kirjoittaa autossa tietsikalla matkablogiamme. Istutan hänet takapenkille, ettei etupenkin turvatyyny poksauta mäkkiä Riitan kurkkuun. Takapenkin konttori toimii hyvin. Kirjoittaminenkin käy, koska tieto ovat sileitä ja Floridan suoalueen suorat ilman mäkiä ovat parhaimmillaan Helsingistä Riihimäelle!
Pysäköidessämme ja motellin pihalla siirrämme tavarat joko takakonttiin tai motelliin sisälle. Aurinko paahtaa takakontin lämpötilan hurjaksi. Riitan kyynärsauva lämpenee takakontissa sormiapolttavan kuumaksi.
Kun poliisi askaroi tien varressa vilkut päällä, pitää nopeutta pudottaa 20 mailia tunnissa ja siirtyä yksi kaista vasemmalle, jos kaistoja on, yleensä on.
Pimeällä ajaminen ei ole ongelma, tiessä on heijastavia kissansilmiä sekä kaistaviivoissa että tien reunoilla. 2-kaistaisella tiellä vastaantulijoiden valot häiritsevät. Valojen suuntaus autoissa ei ole eurooppalaista tasoa. Valoilla ei elvistellä. Yhtään sinistä halogeenia ei tullut vastaan. Auton koolla elvistellään, veekaseja vilisi koko ajan. Silti säälisarjan KIAmme sai kaahata tasavertaisesti viisisataisten mersujen kanssa.
Liikennevalot palaa pitkään. Kaukaakin kerkiää risteyksen läpi hötkyilemättä. Punaisissa on aikaa rauhoittua. Oikealle saa ja voi kääntyä vastoin punaista, ellei se ole nimenomaan kielletty.
Valot räpsähtävät punaisesta vihreään ilman keltaista välivaloa. Keltainen näkyy vain punaiseen mentäessä. Porukka lähtee liikkeelle maltilla, KIAllakin pystyy kiihdyttämään valoista muiden edestä halutulle kaistalle. Porukka ei hötkyile. Paitsi kaaharit, mutta ne hujauttaa omia menojaan kaistoilla poukkoillen kunnes seriffi pysäyttää ne.
Jos risteyksessä ei ole valoja, on jompaan kumpaan suuntaan Stop-merkki. Joskus jopa joka suuntaan, silloin ekana pysähtynyt lähtee ekana liikkeelle.
Kun osavaltio vaihtuu, kannattaa poiketa Visitors Centeriin, siellä on siistit vessat ja paljon hyvää tietoa matkaajalle. Niissä voi myös syödä omia eväitä camping-pöydän ääressä. Jos center on miehitetty, niin tiskin alta saa kuponkilehtiä, joista löytää halpoja motelleja.
Rest Areat ovat ihan eri luokkaa kuin Suomessa. Hienot pytingit, siistit vessat, snack-automaatteja. Lisäksi jo etukäteiskyltissä lukee, jos paikka on vartioitu. Näistä löytyy yleensä halvimat motellien tarjouskupongit.
Siistejä ilmaisia vessoja on myös Walmarteissa ja muissa kauppakeskuksissa.
Auton tankkaaminen Debet/Credit -kortilla arveluttaa etukäteen, mutta kortti toimi ongelmitta. Riittää, että työntää kortin lukijaan ja nyppäsee sen pois. Parhaimmillaan laite ei kysy edes tunnuslukua.
Kun laite kysyy zip-codea, on paras mennä kassalle, antaa hänelle kortti ja kertoa, että haluan "fill it up on #3" tai mikä numero mittarissa onkaan. Sitten vaan tiikeriä tankkiin ja sen jälkeen kortin kuittaus kassalla. Economy renttacarit käyttävät halvinta mahdollista bensaa. Oktaaniluku taisi olla 86!
Toll-roads arveluttaa ja ohjelmoin navigaattorin välttämään niitä. Tulee ajettua hauskempia teitä ja nähtyä enemmän. Silti jokunen iso silta on maksullinen, mutta ennakkopeloista huolimatta ongelmia ei tule.
En maksanut vuokraamossa Floridassa toimivaa Sun-passia, vaan pitää mennä sillalla maksuluukkukaistaa. Luukulla on elävä ihminen, jolle kelpaa tasarahasta setelit 20 dollariin. Siltamaksut ovat dollarin luokkaa. On myös automaattisia maksuportteja, jotka kuvaavat rekisterikilven ja laskuttavat jälkikäteen. Jää nähtäväksi, kuinka vuokraamo reagoi näihin. Autoa paluttaessani maksuista ei kysytty.
Vuokraamosta auton saa tankki täynnä ja se palautetaan tankki täynnä. Miamin kentän tuntumassa on useampikin huoltoasema. Auton palautus sujuu helposti.
Ensin vien Riitan ja matkatavarat AirBerlinin kohdalle lähteviin. Auton saan oven eteen, luottokorttia vilauttamalla saan Riitalle matkalaukkukärryt. Hurautan vuokraamotaloon, jonne meno on hyvin opastettu. Ensin on Car Rentals ja sitten Returns -kylttejä. Europcar/National löytyy helposti. Virkailija ottaa auton avaimen ja kuittaa sillä minut saapuneeksi. Papereita ei tarvitse näyttää, mitään ei tarvitse allekirjoittaa. Kaveri ei edes kierrä auton ympäri tsekatakseen kolhut.
Hieno homma, hauskat 4 500 kilometriä. Euroopan kartalla olisimme päässeet Helsingistä Via Baltiaa pitkin liki Venetsiaan ja takaisin. Amerikkaa ajoimme pikku nurkan. Iso maa isot toleranssit.
