Surrealistin sunnuntai ja Florida Cityn maanantai

10.4.2011 sunnuntai

French Toast ei ole ollenkaan ranskalaista vaan perinteisen amerikkalaista.

Aamulla käytiin ostarilla tulkkariostoksilla ja sen jälkeen myöhäiselle aamiaiselle. Eläkeläisten kansoittaman Christina's Restaurantin viihtyisällä terassilla söimme tukevan amerikkalaisen aamiaisen, kinkkumunakasta, paistettuja perunoita, pekonia, french toastia, hedelmiä ja kahvia. Kyllä sillä jaksaa iltaan asti.

Poikkesimme paikalliseen antiikkiliikkeeseen, joka ei ollut meidän kirpputorejamme kummempi. Jaska olisi halunnut Jack Londonin Call of The Wildin, mutta se oli aika kallis ja Jaska sai hillittyä itsensä. Minä pyörittelin muutamia ruusukuppeja, mutta ajatus niitten pakkaamisesta ja ehjänä kuljettamisesta jätti ne kauppaan. 

Kävimme Naplesin rannalla kahlailemassa Meksikon lahdessa. Öljyä ei näkynyt ainakaan sillä rannalla. Vesi oli lämmintä ja ranta täynnä pavun ruskeita eläkeläisiä ja lapsiperheitä. Suomessa ei ikinä pääsisi autolla aivan hiekkarannan reunaan asti. 

Salvador Dali Museo St. Petersburgissa.

Ajoimme St. Petersburgiin, jossa on suuri ja kuuluisa Salvador Dali -museo. Me emme kumpikaan ole suuria Dali faneja, mutta täällä ei ole liiemmin taidemuseoita, ja me emme ole nähneet Daleja livenä. St. Petersburg on Floridan neljänneksi suurin kaupunki ja näyttää vauraalta. Rannassa oli korkeita asuintaloja ja huvivenesatama oli täynnä miljoonan dollarin veneitä.

"Poets of the ages, of all lands,
write of ruby lips and teeth like pearls." 

Dalí museo oli rannassa, lentokentän vieressä. Lentokenttä taisi olla yksityiskoneita varten. Museo oli aika uusi ja arkkitehtuuriltaan komea. Arkkitehti Yann Weymouth johti suunnitteluryhmää. Rakennuksessa on huomioitu, että Floridan rannikkoa uhkaavat hurrikaanit ja rakennus on tehty myös suojamaan arvokasta kokoelmaa. Lasiosan nimi on "Enigma" Dalín vuonna 1929 maalaamaan työn mukaan. Aulassa oli iso lahjatavara myymälä ja kahvila. Myymälässäkin luuhasin perusteellisesti ja inttailin kauan ostaisinko Dalín suunnitteleman rintaneulan, jossa on punaisista kivistä huulet ja helmistä hampaat. Dalí on suunnitellut sen vuonna 1949 Mae Westin inspiroimana.  

Dalí museo perustuu Eleanor ja A. Reynolds Morsen kokoelmaan. Ohessa video, jossa he kertovat elämästään Dalín kanssa. Museossa ei saanut kuvata, mutta tässä videossa näkee paljon kokoelman töistä. Kokoelmaan kuuluu 2140 osaa.

Salaa otettu tietysti. Katselen Dalín 10-vuotiaana tekemää maalausta "Sairas lapsi." 

Ja nyt perumme kaikki puheemme Dalín kliseisyydestä. Olimme aivan otettuja hänen valtavasta lahjakkuudesta. Dalí oli maalannut impressionismia, kubismia, surrealismia, vanhaa klassista tyyliä, tehnyt grafiikkaa, installaatioita, kuvituksia, koruja ym. Hän oli teknisesti suvereeni joka alalla. Suurissa töissä ja pienissä kahdella karvalla maalatuissa hänen tekniikkansa on yhtä täydellistä. Valon ja värien käsittelijänä käsittämättömän hieno. Joistain töistä tuli mieleen Picasso. Suunnatonta mielikuvitusta ei voinut kuin ihailla. Vaikka en useinkaan pidä hänen aiheistaan, sillä ei ole mitään merkitystä, koska niin huiman taiteellisen lahjakkuuden näkeminen ja kokeminen tekee pitämisestä täysin sivuseikan. Dalí on suurta taidetta, jota ei voi kuin kunnioittaa.  

Museo oli elämys. Vaikuttaa siltä, että painettuna Dalín työt menettävät paljon. Kirjoissa ja julisteissa niiden koko ei ole oikea ja aidoissa töissä koko on merkittävä sommittelullinen elementti. Museon linkistä saa lisätietoja hienosta museosta.

Vaikka emme kulkeneet opastetun kierroksen mukana, kävin kahvilassa kehumassa oppaan ihanaa korkokenkähattua. Jos niitä olisi ollut myynnissä lahjatavarakaupassa, olisin ostanut sellaisen heti. Hän kertoi teettäneensä sen viidellä sadalla dollarilla. Tietysti tuli mieleen, että Suomessa menen tämän kuvan kanssa Albertinkadun Fiona Timantin luo ja tilaan häneltä samanlaisen hattuhauskuuden. 

Sunshine Skyway Bridge

Museon mennessä kiinni, ajoimme kohti Sunshine Skyway siltaa. Jaska on innoissaan korkeista ja pitkistä silloista. Tämän sillan alta mahtuisi Stadionin torni, silta oli korkeimmassa kohdassa 53 metriä ja vähän vajaa 9 km pitkä. Päivittäin siitä ajaa 55 000 autoa.

Ajoimme kohti Naplesia, päämääränä Motell 8:n kuponkitarjous. Matkalla poikkesimme syömään pastaa ja kalaa juuri ennen auringonlaskua mukavalle terassille tien varren ostarille.

Floridan länsirannikolla on sekä Napoli että Venetsia. Varmaankin italialaisten siirtolaisten mukaan. Saimme Naplesista hyvän huoneen siististä Super Motel 8:sta. Jälleen kerran intialaisten pitämä. Parin huoneen päässä asui perheen vanha isoäiti, joka käytti saria ja keppiä. Minua jäi kiinnostamaan miksi intialaisilla on niin paljon motellibisnestä ja miksi he ovat tulleet USAaan. Meidän parhaat motellikokemukseme olivat tällä reissulla intialaisia.

11.4.2011 maanantai

Aamiaisen jälkeen ajoimme Naplesin Tin Cityyn, joka oli aivan satamassa. Tin City on säilytettyjä vanhoja rantamakasiineja täynnä turistikauppoja. Ostimme parvekkeen somisteeksi meritähtiä, -siilejä ja simpukoita. Jaska löysi hauskan paidan: "Paddle Faster, I hear banjo music." Paitaa kommentoitiin joka päivä jossain sen jälkeen. Avatessamme telkkarin illalla motellissa, sieltä tuli Deliverance, eli Syvä joki. Sen banjo-kohtaus on yksi hienoimpia.

Makasiineilta lähti huvikalastusaluksia, risteilyitä ja laivoja Key Westiin. Erään huvikalastusaluksen kapteeni perkasi kalaa ja heitti perkeet pelikaaneille, jotka olivat tottuneet saamaan niitä. En ole nähnyt aikaisemmin pelikaaneja niin läheltä. Ihmettelin niiden vaikeaa tapaa syödä kalaa. Se näytti lähinnä tuskaiselta kakomiselta. Pelikaanit näyttävät hyvin alkukantaisilta, niistä tulee mieleen dinosaurusleffat.

Istuimme laituriravintolassa nauttimassa päivän ensimmäiset margaritat. Jaska tilasi raakaa tonnikalaa ja minä proosallisesti shrimpssisalaattia. Jaskan tonnikala oli tuoretta ja herkullista. Aurinko oli lämmin, tarjoilijapoika mukava, ruoka hyvää ja ravintola viihtyisä.

Naplesista ajoimme Evergladesin luonnonsuojelualueen halki, valtatie 41:stä, jota kutsutaan Crocodile Highwayksi. Everglades on subtrooppista räme- ja suistoaluetta. Se kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon. Suurin osa Floridan käyttövedestä tulee sieltä. Everglades on USAn toiseksi suurin kansallispuisto. Autosta se ei näyttänyt kovin kummoiselta, pusikkoa, hiekkaa ja suorämeikköä. Kuuma siellä ainakin oli. Emme pysähtyneet Indian Villageihin, joissa asuu intiaaneja. Osassa taloista oli olkikattoja ja porteilla luki Privat Property. Ne joihin olisi päässyt on aikamoisia turistirysiä, kuten tästä videostakin näkyy.

Ostimme turistien pysähdyspaikalta pari kirjaa. Toinen oli kanoottireiteistä Floridassa ja toinen Floridan kukista. Monet täällä luonnonvaraisina kasvavista kukista ovat meillä hieman vaikeasti hoidettavia huonekasveja. Tämä Afrikassa kuvaamani kukka osoittautui yhdeksi kiinanruusun versioksi, joka viihtyy täälläkin tropiikissa.

Jaska väisti viimetingassa tien reunassa näkemäänsä "keppiä". Se oli alligaattori. Harmi, etten ehtinyt napata siitä kuvaa.

Tarkoituksemme oli pysähtyä Oasis Visitor Centerissä, mutta se livahti ohi. Emme huomanneet opaskylttiä. Homesteadsissa yritimme käydä katsomassa kuponkitarjous motellia, mutta tietöiden takia missasimme sen. Ajoimme toiseen, mutta se oli niin kamalan näköinen, että edes me, jotka siedämme torakkamotelleja, emme uskaltaneet ajatellakaan sitä.

Löysimme Motelli 8 kuponkitarjousmotellin, joka oli hyvin siisti. Mutta respassa oli tiukka saksalaisen oloinen vanhempi ukko, hän väitti, ettei kuponkitarjous toimi, koska motelli on joka päivä aivan täynnä. Olimme myös tiukkiksia ja kävelimme ulos. On epistä ilmoitella kuponkitarjouksia, jos ne eivät kerran päde. Mitä etelämmäksi Floridassa menee, sen kalliimmaksi muuttuvat majoitukset, bensat ja ravintolat. On syytä huomioida, ettei laatu suinkaan parane hintojen myötä.

Ajoimme Florida Cityyn, joka on USAn neljänneksi pahin kaupunki rikollisuustilastojen mukaan. Se osa missä me olimme, ei ollut yhtä masentava kuin linkin videossa, mutta kuten näkyy, Florida ei ole pelkkää luksusta, kuten usein luullaan. Knights Innin motellin respassa oli pieni intialaismies, joka ei myöskään ensin aikonut hyväksyä kuponkiamme. Aikani kinattuani hän antoi huoneen kolmeksi yöksi toukokuun hinnoilla. Se oli kymmenen dollaria yli kupongin, mutta päätin osoittaa suuren johtajan kompromissikykyä ja hyväksyin sen.

Huone oli kohtuullisen siisti, kaikki toimi, paitsi nettiyhteys oli hyvin hidas. Vaihdoimme uikkarit ja menimme kuuman päivän ja laskevan auringon kunniaksi uima-altaaseen lekottelemaan. Altaalla oli vain nuori tyttö läppärin ja kahden koiransa kanssa. Emo ja iloinen pieni pentu. Ne olisivat halunneet oitis meidän kanssamme altaaseen, mutta tyttö onneksi laittoi ne kiinni.

Tytön poikaystävä ja kaverit olivat liikeellä isolla autolla, jonka peräkärryssä oli suuri vene täynnä vapoja. Pojat pesivät ja huolsivat autoa ja venettä, pyörittivät altaan vieressä pesukonetta ja kuivausrumpua. Juuri ennen auringonlaskua altaalle tuli kaksi rekkakuskia kaljoineen. Altaan ohi jyrisivät rekat ja pienemmät autot. 

Kun aurinko oli laskenut, lähdimme etsimään ruokaa. Tarkoitus oli löytää pakasteateriat mikroon. Osa niistä on aika hyviä, Hea!thy Choicen pesto tai lime kana varsinkin. Lähimpään Wal Martiin olisi ollut puolen tunnin matka, joten kysyimme Jilliltä muuta lähellä olevaa ruokakauppaa. Jill neuvoi meidät groceryyn, joka oli niin hurjalla alueella, että pimeällä parkkiksella päätimme vain nopeasti kipaista kaupassa. Kaupassa ei kuitenkaan ollut ruokaa, vain viinaa, snackseja ja latinoja. Poistuimme kaupasta vikkelästi ja myyjä huuteli peräämme: "What are you looking for?" Ajoimme nurisematta motellin viereiseen grilliin ja tilasimme "to go", eli mukaan, ylihintaiset kanat ja pastat. Joskus on turvallisempaa olla säästämättä.

Pieniä Key saarten limejä

ja minttua. 

Tästä rakenneltiin

iltadrinkit.

Joka motellissa on

jääpalakone.

Florida Cityssä pidimme öisin ikkunallisen kylppärivessan oven lukossa. Ikkuna oli motellin takana olevalle parkkipaikalle ja vaikka ikkunassa oli kalterit, tuntui turvallisemmalta pitää ovi öisin lukittuna. Kaipa siihen oli selkeä syy, että siinä oli lukko, kaikissa motelleissa matkamme varrella ei ollut erillistä lukkoa kylppärin ovessa.

Muuten motelli oli mukava ja rauhallinen. Istuimme iltadrinkillä oven edessä ja katselimme, kun yksinäinen mies isolla moottoripyörällä asettui taloksi. Puuhaa riitti. Tavaroiden purkua, pyörän siirtoa, jne. Hän juuri ja juuri tervehti, vaikka täällä se on tapana. Tuli mieleen, että moottoripyörän suoman näennäisen vapauden myötä tarvitaan kuitenkin aimo annos everstiyttä. Everstiydellä tarkoitan tiukkaa, äärimmäisen kurinalaista, suorastaan nipomaista asennetta kulkuneuvoa, varusteita ja itseä kohtaan. Kaiken purkamisen, tärkeilyn ja vakavuuden jälkeen ei suinkaan haeta olutta ja tuolia ja tulla kertomaan mistä on tultu ja mitä on koettu. Hän vetäytyi huoneeseensa varmaankin merkkaamaan gepsinsä reittiä ja kilometrejä. Jäimme siis käkättelemään keskenämme.