Melomassa Tallahasseen takametsissä

9.4.2011 lauantai

Jaska oli tutkinut nettiä ja melontareittejä. Minäkin halusin nähdä paikallista suomaisemaa. Lähdimme etsimään Jaskan löytämää kanoottivuokraamoa Wacissa Riveriltä, Tallahasseen takametsistä. Päivä oli kuuma ja aurinkoinen. Kapean tien varrella kasvoi suuria reheviä puita, jotka kaartuivat tien yli. Niistä roikkui koristeellista harmaata naavaa.  

Aamiainen oli ollut aika olematon, vain kahvia ja vohvelia. Jaskalle iski nälkä ja ihmettelimme, että mistä saamme melontareissulle evästä. Onneksi tienvarressa oli kyltti Bolands Country Store. Kurvasimme pihaan. Paikka oli aivan uskomaton. 

Takapihalla oli grilli, jossa paistettiin järkälemäisiä hampurilaispihvejä. Hampurilaisen sai itse koota tiskin viereisellä pöydällä. Emme olleet vielä syöneet yhtäkään hampurilaista, mutta nyt oli selvästi sen aika. Sämpylä oli tuoretta ja vihannekset raikkaita, majoneesia, sinappi ja ketsuppia sai tröötätä oman makunsa mukaan. Pihvi oli mehevä ja savunmakuinen. Niin hyvää hampurilaista en ole ennen syönyt. Mäccäreistä ei voi puhua samana päivänä.

Oli kivaa istua suuren puun alla pihalla ja katsella paikallisten puuhia. Peräkärryissä oli veneitä, koiria, moottoreita ja kanootteja. 

Wacissassa oli yleinen joen ranta, joka oli suosittu perheiden retkipaikka. Lapset uivat ja vanhemmat kahlailivat tai istuivat rannassa. Sivummalta lähti hydrokoptereita, jotka veivät ihmisiä hirveällä metelillä pitkin jokea. Rastatukkainen nuori mies ja nuori tyttö pitivät kanoottivuokraamoa. He neuvoivat muutaman hauskan paikan, jonne kannattaa meloa maisemien takia tai uimaan. 

Jaskan mielestä 16 jalkainen lasikuitukanoottimme oli vuokrakanootiksi ihan hyvä. Se oli paras tarjolla olevista. Jaska tosin tuhisi, että melat olivat hirveitä, liian pitkiä, muovilapaisia ja alumiinivartisia. Vaikka kukaan ei käyttänyt pelastus- tai melontaliivejä, ne oli lain mukaan pakko ottaa mukaan kanoottiin. Joki oli melkein joka kohdasta seisomasyvyinen ja aivan sileä. Silti vesi virtasi. Pakko tunnustaa, että mekään emme käyttäneet liivejä. Helle oli meidän hatara puolustelumme. 

Jaska meloi ja minä otin kuvia. Aurinko porotti. Isolta joelta meni kasvillisuuden sekaan hauskoja pieniä uomia. Harmiksemme uimapaikka oli tupaten täynnä veneitä, joissa oli nuoria. Musiikki pauhasi. Meloimme äkkiä karkuun. 

Maisemat olivat hienoja. Kun ehdin, aion ottaa selvää kasveista, joita soisen joen reunoilla kasvoi. Jaska sanoi, että välillä tuntui kuin meloisi tiskirätissä. Vesikasveja oli aivan pinnan alla tiheinä mattoina. Ne takertuivat melaan ja jarruttivat kanoottia pohjasta. Vesi oli kuitenkin kirkasta ja vaikutti puhtaalta. Usein näkyi vaaleaa hiekkapohjaa, simpukoita ja kotiloita. Suuret ja pienet kalat uiskentelivät kanootin alta. Silloin tällöin kaloja hyppäsi ilmaan.

Soisessa ryteikössä puiden tiheiden lehvästöjen alla oli hauska meloa. Siellä ei ollut edes niin kuuma. Kummallista kyllä paikka ei ollut täynnä hyttysiä tai muita hönniäisiä. Ilmeisesti ympäriinsä lentelevät sudenkorennot ja neidonkorennot pitivät itikkakannat pieninä. Osa korennoista oli pieniä ja ruskeita, osa hyvin isoja, joilla oli välkkyvät mustakuvioiset siivet. Ne olivat niin nopeita, etten ehtinyt saada kuvaa yhdestäkään. Sammakot kurnuttivat piilossa lehtien alla, koska niitä ei näkynyt. Tästä Vimeo-linkistä voi katsoa pienen videon pätkän melonnastamme.

Amerikan harmaahaikara, Ardea herodias

Lintuja näimme myös, pääasiassa valkoisia lumi- tai kyyryhaikaroita ja näitä Amerikan harmaahaikaroita. 

Uimahalut hiipuivat, kun näimme vedessä nousevassa puussa käärmeen. Jaska meloi lähemmäs ja sain siitä kuvia. Luulen, että tulisi aika kiire kiivetä kanoottiin, jos käärme uisi vastaan. Kaikki käärmeet eivät ole täälläkään myrkyllisiä, mutta en tunnista niitä ja siksi on parasta varoa kaikkia. Tuli jopa mieleen, että mitä tehdään jos puusta sattuu vahingossa tipahtamaan käärme kanoottiin. Huolellisista suunnitelmista huolimatta, tositilanteessa tulisi ehkä kiljuttua, huidottua vimmatusti melalla ja kaadettua kanootti. 

Alligaattoreita emme nähneet, vaikka niitäkin joella kuulemma on. En tullut kysyneeksi minkä kokoisia ne ovat täällä. Olenkohan katsonut liikaa Kadonneen aarteen metsästäjiä? Ajattelin, että tietysti siinä vaiheessa kun olen kaatanut kanootin käärmeen takia huomaisin takertuneeni vesikasveihin ja olevani nokakkain alligaattorin kanssa. Sankarimatkailija minussa pienenee iän myötä.  

Hydrokopterilla kaahaaminen ja mekastaminen on amerikkalaisista kivaa.

Hartiat vähän kärähtäneinä palautimme kanootin muutaman tunnin kuluttua. Jatkoimme matkaa Floridan Golf-rannikkoa alas. ALT 27 tie oli yhtä suoraa kilometri kaupalla, ei mäkiä, eikä mitään kovin ihmeellistä maisenaa. Pikkupaikkakunnat ovat tienvarsikauppoineen niin samanlaisia. 

Ajoimme läpi Alabaman Selma kaupungin, jossa 7 maaliskuuta 1965 poliisi pahoinpiteli raa’'asti äänioikeutta vaativia mustia mielenosoittajia. Sitä kutsuttiin Veriseksi sunnuntaiksi. Martin Luther King järjesti vastalausemarssin Selmasta Montgomeryyn, jonka läpi ajoimme myös. "When you pray, move your feet." Se oli yhtenä syynä siihen, että kongressi hyväksyi samana vuonna äänioikeuslain, joka takasi kaikille kansalaisille yhtäläisen äänioikeuden. 

Pysähdyimme tienvarren Cypress Inn Restauranttiin juomaan kahvit. Jaska otti pekonileivän ja minä palan sitruunapiirakkaa. Haukkasin ensin Jaskan pekonileivästä palan ja ennenkuin huomasinkaan, niin sitkeiden pekoninrustojen höysteenä nielaisin puolikkaan hampaani. ARGH! Juuri sen, jossa oli väliaikainen paikka ja joka on Esikon (hammaslääkärini) huolella pelastama. Jaska tuumasi, että sen varmaan voi hoitaa täällä matkavakuutuksen piikkiin. Päätimme kuitenkin soittaa Esikolle ja kysyä mitä on viisainta tehdä.

Ravintolassa oli jonkun paikallisen saarnamiehen, David Downingin omakustanne cd:itä. Lähtiessä kysyimme mitä sellainen maksaa. Sielun pelastus oli ihan ilmaista. Mies oli hyvä puhuja, kuten asiaan kuuluu. Ei häntä kuitenkaan kahteen kertaan jaksanut kuunnella. Telkkarissa ja radiossa on usein varsinaisia retoriikan mestareita, joita on mukava kuunnella, vaikka ei olisikaan heidän kanssaan samaa mieltä. 

Jaskaan teki yhtenä iltana suuren vaikutuksen Robert Remini, joka puhui telkkarissa siitä kuinka hyvään johtajuuteen kuuluu kyky tehdä kompromisseja. Hän on historian of the U.S. House of Representatives. Puheen johdosta Jaska huolestui vielä enemmän meidän kansanedustajiemme tasosta. Reminin puhe on kuunneltavissa tässä linkissä. 

New Port Richeyssä menimme taas kyselemään kuponkitarjousta motellista. Hyvin ystävällinen nainen antoi meille siistin ja puhtaan huoneen. Ripustin edellisen motellin jäljiltä tupakalle haisevan yöpukuni ulos tuulettumaan ja nostimme tuolit ulos iltadrinkkiä varten. 

Siinä istuskellessamme saimme seuraa. Viereisen auton alta pujahti harmaa kissa, joka katseli meitä ylimielisesti. Sain otettua siitä kuvan, mutta se livahti närkästyneenä auton alle. Ajattelimme, että nyt se sitten lähti. Jonkun ajan kuluttua oli taas sellainen olo, että meitä tarkkaillaan. Ja siinä kissa makasi tassut suorina auton puskurin alla. Nyt se ei välittänyt yhtään vaikka kuvasin sitä. 

Ennen nukkumaan menoa soitin Esikolle. Suomessa on aamu, kun Floridassa on keskiyö. Esikko oli sitä mieltä, ettei ole mitään hätää ja on turha mennä täällä hammaslääkäriin, etteivät he aloita jotain kummallista. Onneksi hammas ei ole sillä lailla terävä, että se raapisi poskea tms. Viikon kuluttua Esikko pääsee itse kurkkaamaan mitä tapahtui. Tämä on kuitenkin aika pieni vastoinkäyminen näin pitkällä matkalla.